Radioaallot ovat osa sähkömagneettista säteilyä, jossa sähkökenttä ja magneettikenttä ovat kohtisuorassa toisiaan ja etenemissuuntaa vastaan.
HF-taajuudet
Auringosta tuleva säteily ionisoi eli poistaa elektroneja ilmakehän molekyyleistä. Näin muodostuva ionosfääri taittaa alle 30 MHz:n eli HF -alueen radiotaajuuksia takaisin Maahan. Maanpinta heijastaa radioaallon takaisin ja useiden peräkkäisten hyppyjen ansioista saadaan aikaan pitkiä yhteysvälejä. Yhden hypyn pituus voi olla 2000 - 4000 km, niinpä Välimeren asemat kuuluvat Suomessa erittäin hyvin.
Ionosfäärin kunto riippuu vuodenajasta, kellonajasta ja kaikkein voimakkaimmin auringonpilkkujen määrästä. Auringonpilkkujen määrä vaihtelee 11 vuoden välein. Pilkkumaksimin aikaan saadaan todella pitkiä yhteyksiä, radiosignaali voi edetä jopa maapallon ympäri!
Ionosfääri jakautuu kolmeen osaan, joita kutsutaan D-, E- ja F-kerroksiksi. Radioaaltoja taittaa ylin F-kerros, joka sijaitsee noin 400 km:n korkeudessa. Päivisin kerros jakautuu kahteen osaan (F1 ja F2), jotka öisin yhtyvät. E-kerros sijaitsee 80-100 km:n korkeudessa. Alin D-kerros alkaa noin 50 km:n korkeudesta ja se vaimentaa voimakkaasti alle 3 MHz:n taajuuksia.
Antenniin eri reittejä tulleet radioaallot joko vahvistavat tai heikentävät toisiaan. Tällöin tapahtuu häipymistä (fading) eli vasta-aseman kuuluvuus vaihtelee, jolloin voimakas vasta-asema voi välillä häipyä kuulumattomiin.
VHF/UHF-taajuudet
Ionosfääri päästää korkeat taajuudet lävitseen, joten pitkien yhteyksien saamiseksi näillä taajuuksilla tarvitaan taivaalla oleva heijastaja. Heijastajaksi käy esimerkiksi lentokone, meteorien jättämä palojälki (Meteor Scatter), Kuu (EME) tai revontulet (Aurora).
Joskus kylmän ja lämpimän ilmamassan väliin syntyy kanava, jossa radioaalto kulkee. Tällaista tropokanavoitumista (tropoa) esiintyy yleisimmin rannikolla kylmän yön jälkeen, satunnaisesti myös Itämeren yläpuolella.
ES -etenemisessä (sporadinen E) ionosfäärin E-kerrokseen syntyy radioaaltoja voimakkaasti heijastava keskus, jonka syntymekanismi on epäselvä. Tätä ilmiötä esiintyy tavallisimmin kesäkuukausina ja sen esiintyminen ja kesto ovat satunnaisia.
Radioaallot siroavat osuessaan epätasaiseen pintaan (suhteessa aallonpituuteen). Mikroaalloille lumihiutaleet, sade ja jopa ilmassa oleva vesihöyry muodostavat epätasaisen pinnan, josta aalto siroaa eri suuntiin. Tällaista kutsutaan troposironnaksi.
Esimerkkejä T2-kysymyksistä
| 57010 | Ionosfäärin kerroksista |
| alin on D-kerros | |
| ylin on E-kerros | |
| F-kerros esiintyy vain yöaikaan | |
| E-kerros on 80-100 km korkeudessa | |
| eräs on stratosfääri |
| 57011 | Kun radioaalto etenee ionosfääristä heijastuen, |
| yksi hyppy voi olla 2000-4000 km | |
| yksi hyppy voi ulottua maapallon toiselle puolelle | |
| signaali on kuultavissa lähtöpaikan ja hypyn välisellä alueella, mutta ei kauempana | |
| signaali voi tehdä useita hyppyjä ja kiertää koko maapallon |
| 57017 | Auringonpilkkujen |
| maksimin ja minimin ero on noin 11 vuotta | |
| maksimien väli on noin 11 vuotta | |
| vaikutuksesta yli 28 MHz yhteydet ovat mahdollisia minimin aikana | |
| vaikutuksesta tapahtuva ionosoituminen tekee yläbandit käyttökelpoisiksi | |
| vaikutus voi tuntua myös 50 MHz alueella | |
| maksimin aikana ei päiväsaikaan 1,8 MHz:llä voi saada yhteyksiä |
| 57030 | Kahden metrin alueen kelierikoisuuksia ovat eri etenemistapojen yhdistelmät, esimerkiksi |
| aurora ja EME | |
| aurora ja tropo | |
| kahden hypyn aurora | |
| tropo ja sporadinen E |
| 57033 | Troposfäärisirontaa (Troposcatter) kahdella metrillä ja seitsemälläkymmenellä sentillä |
| esiintyy jatkuvasti | |
| voi esiintyä ainoastaan yöllä | |
| sanotaan myös revontulisironnaksi | |
| ei pidä sekoittaa troposfäärikanavoitumiseen |
