Kumpikaan tyyppi ei ole toistaan parempi, digitaalista on nopeampi lukea, analoginen sopii ehkä paremmin nopeiden vaihteluiden (ääriarvojen) mittaamiseen.
Jännite mitataan kytkemällä mittari rinnan.
Jännitealueella mittarin vastus on suuri, jotta itse mittari ei vaikuttaisi tulokseen.
Virta mitatataan kytkemällä mittari sarjaan.
Jos virtamittarin asteikko ei riitä virtamittausalueella, asia voidaan kiertää ns. sivu- eli shunttivastuksella: annetaan virran kulkea myös pienen vastuksen läpi ja mitataan vastuksessa vaikuttava jännite ja lasketaan virta.
Ennen piirilevyllä olevien vastusten yms. mittauksia täytyy sähköt tietysti katkaista laitteesta.
Taajuusmittarilla voidaan mitata moduloimattoman kantoaallon taajuus tarkasti.
Lähettimestä lähtevän virran mittaus on hankalaa, mutta eräs keino on mitata lähetyksen aikaansaama lämpö lämpö- eli termistorimittarilla.
Oskilloskooppi näyttää kuvaruudullaan jännitteen muodon. Tästä käyrästä voidaan mitata jännitteen suuruus ja sen taajuus.
